
Länsi-Suomen erämaisin pitkospuureitti vie retkelle suuren keidassuon ytimeen
Julkaistu
Kauhajoki, Karvia
Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa kiertävää Kauhalammin kierrosta on kehuttu yhdeksi Suomen kauneimmaksi retkeilyreitiksi, eikä suotta. Noin 3 kilometrin pituinen pitkospuureitti kiertää erämaisella keidassuoalueella sen suurimman suolammen, Kauhalammin ympäri. Reitillä kuljetaan suurimmaksi osaksi pitkospuita pitkin ja Karvian puolen lähtöpaikalta lähdettäessä pääsee lisäksi retkeilemään vaativalle esteettömälle reitille. Vaativa esteetön reitti on 1,3 kilometrin pituinen janareitti, joka kulkee osin lankkupolkuna kuvan kauniin Kauhalammin rantaan.
Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto sekä siellä kiertävä Kauhalammin kierros on osa Lauhanvuori-Hämeenkangas UNESCO Global Geoparkia. Kauhalammin kierros on helppo koko perheen retkikohde, jossa päiväretkeilyn lisäksi on mahdollista myös yöpyä reitin varrella sijaitsevalla telttailualueella.
Kauhalammin kierrosta on kehuttu yhdeksi Suomen kauneimmaksi retkeilyreitiksi
Yksi Länsi-Suomen erämaisimmista retkikohteista
Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto ja siellä kiertävä Kauhalammin kierros on taatusti yksi Länsi-Suomen erämaisimmista retkikohteista. Kauhaneva on Etelä-Pohjanmaan maakunnan laajin keidassuoalue ja itse Kauhalammin kierros kiertää alueen suurimman suolammen, Kauhalammin. Koska Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto sijaitsee Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan rajalla, pääsee retkelle lähtemään molempien maakuntien alueilta. Etelä-Pohjanmaan puolelta saavuttaessa lähtöpaikka sijaitsee Kyrönkankaan museotien varrella, joka on keskiajalta lähtien tunnettu muinaisjäännös. Nummikankaan lähtöpaikalla on paikoitusalue sekä tilaa myös linja-autoliikenteelle. Tästä Kauhalammin kierros kulkee aluksi avarassa mäntymetsässä suuntautuen sitten pitkospuille. Ennen pitkospuita matkalla on nuotiopaikka, käymälät sekä näkötorni, josta avautuu maisema Kauhanevalle.

Kauhalammin kierroksen lähtöpaikoilla on selkeät reittiopasteet sekä mahdollisuus tutustua lisää Geoparkiin.
Satakunnan puolella Kauhalammin kierrokselle saavutaan Kyrönkankaantietä pitkin, jonka päässä odottaa Salomaan lähtöpaikka. Salomaan kautta lähdetään myös 1,3 kilometrin pituiselle vaativalle esteettömälle reitille ja lisäksi lähtöpaikalla on oma alueensa myös matkailuautolla saapuville. Alueella on sallittua yöpyä yhden yön ajan matkailuautolla.
Ensimmäinen kilometri Kauhalammin kierroksesta kuljetaan helppokulkuisessa mäntymetsässä leveää metsäpolkua pitkin, jonka varrella sijaitsee Salomaan esteetön puolikota sekä telttailualue. Tämän jälkeen polku suuntautuu leveälle lankkupolulle sekä pitkospuille. Lankkupolun varrella aivan Kauhalammin rannassa on esteetön luontolava, josta avautuu kaunis näkymä Kauhalammille. Luontolava toimii kääntymispaikkana vaativalle esteettömälle reitille ja takaisin lähtöpaikalle kuljetaan samaa reittiä pitkin.
Koe suoluonto kauneimmillaan

Kauhalammin pitkospuut johdattavat halki karun ja kauniin suomaiseman.
Kauhalammin kierroksella pääsee nauttimaan ja kokemaan suoluontoa kauneimmillaan. Pitkospuureitti kulkee Kauhalammin rantaviivaa mukaillen ja pohjoisrannalla sijaitsevan laiturin ansiosta Kauhalammiin pääsee myös uimaan. Reitin varrella sijaitsee kaksi levähdyspaikkaa, joissa on pöytä ja penkit eväiden syömistä varten. Lisäksi Nummikankaan puolella on erillinen tulipaikka ja Salomaan puolella sijaitsee Salomaan esteetön puolikota. Nuotiopaikoilla on puuhuolto.

Salomaan esteetön puolikota sijaitsee aivan Kauhanevan laidalla.
Kauhalammin kierrokselle kannattaa varustautua kiikarein sekä Muuttolintujen kevät -sovelluksella, joka tunnistaa laulavat linnut nauhoitetun äänen perusteella. Vuonna 1982 perustetun Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston suoalueet kuuluvat nimittäin Etelä-Pohjanmaan parhaisiin lintusoihin ja täällä retkeillessä voikin tavata monia lintulajeja, kuten kahlaajia, joutsenia ja kehrääjiä.
Teksti ja kuvat: Alexandra Parkkonen



