
Retkeile ja kalasta komealla Niemisjoen retkeily- ja kalastusreitillä Ähtärissä
Julkaistu
Ähtäri
Ähtäri sijaitsee keskellä kauneinta suomalaista järvimaisemaa ja täällä yli 160 joen ja järven kunnassa retkeilyä on helppo harrastaa veden äärellä sekä vesiteitse. Yksi Ähtärin näyttävimmistä retkeilyreiteistä on Niemisjoen retkeily- ja kalastusreitti, jossa osa reitistä kuljetaan aivan Niemisjoen rannalla. Tälle 4,8 kilometrin pituiselle janareitille on helppo saapua paitsi autolla, myös junalla, sillä Ähtärin eläinpuiston asema sijaitsee aivan reitin lähtöpaikan vieressä.
Reitin kolme taukopaikkaa tarjoavat elämyksellisiä hetkiä Nuutinkosken sekä Ohrakosken upeissa koskimaisemissa, joissa on mahdollisuus bongata myös majavia. Niemisjoen retkeily- ja kalastusreitillä voi myös kalastaa vuoden ympäri kalastonhoitomaksulla sekä kohdeluvalla.

kolme taukopaikkaa tarjoavat elämyksellisiä hetkiä upeissa koskimaisemissa, joissa on mahdollisuus bongata myös majavia.
Reitin aloitus
Reitille lähdetään Ähtärin eläinpuistolta, josta reitti alkaa aluksi kävelytienä kunnes Siltalantien päästä suunnataan kulkemaan metsän keskellä kulkevalle metsäautotielle. Ensimmäiset 2,9 kilometriä reitistä on helppokulkuista tietä sekä metsäautotietä, jonka jälkeen polku muuttuu osin kapeaksi ja juurakkoiseksi. Juuri ennen Nuutinkoskea polku suuntautuu kulkemaan aivan Niemisjoen rannalle, jota mukaillaan aina reitin loppuun Ohrakoskelle saakka. Kyläteiden ja polkujen lisäksi reitin varrella on pitkospuita sekä ojia ylittäviä pieniä siltoja.
Junalla saavuttaessa Niemisjoen retkeily- ja kalastusreittiä lähin junan pysähdyspaikka on Ähtärin eläinpuisto-Zoo, josta on vain 450 metriä matkaa reitille. Asemalle jättäytyessä kuljetaan Karhunkierrosta pitkin Moksuntien risteykseen, josta reitti kulkee. Risteyksessä on reittiopasteet.
Niemisjoen retkeily- ja kalastusreitille pääsee lisäksi lähtemään Niemisvedentien varrelta kääntyvän metsätien päästä, josta on Ohrakosken laavulle sekä kodalle matkaa alle kilometri. Lähtöpaikalla on paikoitusalue sekä tietoa maksullisista lohiluvista.

Niemisjoen retkeily- ja kalastusreitillä on selkeät opasteet sekä hyvät puitteet kalastamiseen.
Niemisjoen retkeily- ja kalastusreitin varrella sijaitsee kolme taukopaikkaa; Nuutinkosken kota, Ohrakosken kota sekä Ohrakosken laavu, joka sijaintinsa puolesta on varmasti yksi koko maakunnan mahtavimmista. Ensimmäiselle taukopaikalle eli Nuutinkosken kodalle on lähtöpaikalta matkaa 2,9 kilometriä ja Ohrakosken kodalle 4,5 kilometriä. Molemmat kodat ovat hyvin varusteltuja ja Ohrakosken kodan pihapiiristä löytyy lisäksi vielä erillinen kattamaton nuotiopaikka. Ohrakosken laavu sijaitsee reitin pääte-/kääntöpisteessä 4,8 kilometrin päässä Ähtärin eläinpuistolta. Laavu sijaitsee aivan Niemisjoen rannalla ja sieltä aukeaa mukava maisema joelle. Laavun ympäristössä on lisäksi käymälä.
Kolme taukopaikkaa

Ohrakosken laavu sijaitsee jokitörmällä aivan Niemisjoen rannalla reitin päätepisteessä.
Kalastaen Niemisjoen retkeily- ja kalastusreitillä
Moksunjärveen laskeva Niemisjoki ennallistettiin luonnontilaisen kaltaiseksi vuonna 2010 ja tänä päivänä joki onkin suosittua kalastusaluetta ympäri vuoden. Joella kalastaminen on luvanvaraista ja sallittuja kalastusmenetelmiä ovat heittokalastus sekä perhokalastus. Seitsemän kilometrin pituisella Niemisjoella voit kalastaa sen istukaslajeja; harjusta, kirjolohta ja taimenta sekä joen luontaisia saalislajeja eli ahventa ja haukea.
Niemisjoella kalastamista varten vaaditaan kalastonhoitomaksu sekä paikkakohtainen lupamaksu.
Niemisjoen retkeily- ja kalastusreitille pääset lähtemään Ähtärin matkailualueelta osoitteesta Ähtärin matkailualue Karhunkierros 140, 63920 Ähtäri
Teksti ja kuvat: Alexandra Parkkonen



