
Ihastu lakeuksiin Etelä-Pohjanmaan pisimmillä pitkospuilla Seinäjoella
Julkaistu
Seinäjoki
Pitkospuista tykkäävän kannattaa suunnata retkeilemään Paukanevalle, josta löytyy Etelä-Pohjanmaan pisin pitkospuureitti. Paukaneva sijaitsee alle 10 kilometrin päässä Seinäjoen keskustasta valtatie 18 varrella ja tällä 7 kilometrin pituisella janareitillä jopa viisi kilometriä kuljetaan pitkospuita pitkin. Reitin varrella sijaitsee Lehtisalon laavu sekä lintutorni, josta aukeaa upea maisema halki karun ja kauniin Paukanevan. Päälähtöpaikalta Valtatien 18 varrelta lähdettäessä reitin ensimmäiset 700 metriä on esteetöntä lankkupolkua, jolla pääsee kulkemaan erilaisilla apuvälineillä, kuten sähköpyörätuolilla. Esteetön lankkupolku johdattaa lintujen katselulavalle, jossa pääsee ihailemaan ympärillä avautuvaa keidassuota sekä bongailemaan alueen monipuolista lintulajistoa.

PaukanevalTA löytyy Etelä-Pohjanmaan pisin pitkospuureitti.
Keidassuo – menneitä tarinoita vuosisadoilta
Paukanevan pitkospuilla retkeillessä, ympärillä avautuu paikallisille kautta aikain tärkeä keidassuo, joka kertoo menneitä tarinoita vuosisadoilta. Tiettävästi ensimmäiset pitkospuut kulkivat halki Paukanevan jo 1700-luvulla, joskaan ei aivan samasta syystä kuin tänä päivänä. Ennesaikaan Paukaneva toimi Seinäjokisille Nurmon kirkon ja Seinäjoen välisenä oikoreittinä.
Tätä Paukanevan halki kulkenutta pitkospuureittiä kutsuttiin Niemistön kirkkotieksi, joka lopulta tuhoutui suuressa maastopalossa vuonna 1752. Niemistön kirkkotien lisäksi Paukaneva oli 1700-1800 luvuilla tärkeä kydön- ja tervanpolttopaikka eteläpohjalaisille talonpojille ja vuosisadan vaihteessa vuosina 1893-1940 Paukanevalla toimi turvepehkua valmistanut pehkutehdas. Silloiset Paukanevan pohjoisreunalla Lehtisalossa sekä itäreunalla Isosalossa sijainneet tervahaudat ovat edelleen löydettävissä.
Vaikka Paukaneva on tarjonnut paikallisille elintärkeitä viljelysmaita sekä arkea helpottavia ratkaisuja, kätkee Paukaneva sisäänsä myös historian synkkiä tapahtumia. Vuonna 1918 Suomen sisällissodassa 27 punakaartilaista, työläisiä ja torppareita ammuttiin sekä haudattiin suohon vankina olonsa jälkeen. 26-vuotta myöhemmin vuonna 1944 ammutut pääsivät haudan lepoon Nurmon kirkkomaalle. Synkästä tapahtumasta on teloituspaikalla muistuttamassa kivinen muistopaasi, jonka löytää Paukanevan eteläpuolelta Kaviotien varrelta.

Paukanevan historiaan pääsee tutustumaan reitin varrella sijaitsevista luontotauluista.
Paukanevan pitkospuureitin päälähtöpaikkana toimii Valtatie 18 varressa sijaitseva P-alue, jossa paikoitustilaa on vilkkaimpinakin retkipäivinä kiitettävästi. Täältä lähtiessä ensimmäiset 700 metriä kuljetaan leveää esteetöntä lankkupolkua pitkin, jossa pääsee kulkemaan myös pyörätuolilla. Lankkupolun alussa on esteetön käymälä ja itse lankkupolku johdattaa esteettömälle katselulavalle, josta pääsee ihailemaan ympäröivää nevaa. Esteettömän reitin varrella on penkkejä levähtämistä varten. Esteetön reittiosuus on janareitti, jonka pituudeksi tulee yhteensä 1,4 kilometriä edestakaisin kuljettaessa.
Esteetön lankkupolku ja katselulava

Esteetön lankkupolku johdattaa esteettömälle katselulavalle.
Seitsemän kilometrin pituinen pitkospuureitti kulkee janareittinä komean Paukanevan halki. Päälähtöpaikan lisäksi reitille pääsee saapumaan myös Lehtisalon ja Isosalon lähtöpaikkojen kautta, joilla molemmilla on paikoitusalueet sekä opastetaulut. Paukanevan pitkospuureitillä retkeillään huimat 5 kilometriä pitkospuita pitkin ja loput matkasta edetään helppokulkuisilla poluilla sekä rauhaisalla pururadalla. Avaran pitkospuureitin varrella Paukanevan upeaa luontoa kannattaa kiivetä tarkkailemaan korkeaan lintutorniin, josta avautuvat kenties Seinäjoen upeimmat auringonlaskut jokaisena vuodenaikana.
Lintutorniin kiipeämisen jälkeen retkieväitä kannattaa suunnata nauttimaan Lehtisalon laavulle, joka sijaitsee noin reitin puolivälissä. Halutessaan laavulle voi saapua suoraan Lehtisalon lähtöpaikan kautta, jolloin laavulle kertyy matkaa vain 400 metriä. Laavulta on helppo poiketa myös Lehtisalon vanhalle tervahaudalle sekä uimaan Kiikun uimarannalle. Lehtisalon laavun nuotiopaikka sijaitsee laavun ulkopuolella ja suojaisaan laavuun pääsee helposti sateeltakin suojaan. Lehtisalon laavua huoltaa ja ylläpitää Seinäjoen kaupunki. Laavulla on puuhuolto sekä käymälä.

Lehtisalon laavu sijaitsee Paukanevan pitkospuureitin varrella.
Paukaneva on paikallisten keskuudessa suosittu retkipaikka ja vilkkaimmillaan viikonloppuina. Rauhaa etsivän kannattaakin suunnata Paukanevalle aamutuimaan tai auringonlaskun aikaan, jolloin pitkospuut värjäytyvät auringon punertavista säteistä ja nevalla asuvat linnut ovat aktiivisimmillaan.
Paukanevan päälähtöpaikka sijaitsee Valtatie 18 varressa osoitteessa:
Valtatie 18, 60420 Seinäjoki
62°49’33.2″N 22°49’28.1″E
Teksti ja kuvat: Alexandra Parkkonen



