Kierros Siirtolaisuusmuseolla
Siirtolaisuusmuseo on museoalue, joka sijaitsee Kalajärven rannalla Peräseinäjoella. Siellä voi tutustua siirtolaistarinoihin neljässä eri asuinrakennuksessa, jotka ovat tulleet eri puolilta maailmaa. Amerikan siirtolaisuudesta kertoo Hakalan talo, joka rakennettiin alun noin vuonna 1910 Ilmajoelle. Kanada, Saskatchewanista, New Finlandiin kylästä museolle on lahjoitettu Knuuttilan talo, jonka vanhin osa on vuodelta 1893 ja sisustus alkuperäinen. Australiaan suuntautuneesta siirtolaisuudesta kertoo sokeriruokofarmin työntekijöiden asuinparakki, joka rakennettiin 1920-luvulla Queenslandin Inghamiin. Elämästä Siperiassa kertoo vuonna 1897 rakennettu talo, jonka karkotettu Matti Unkuri rakensi perheelleen Bugeneen.
Museoalueella pääsee kiertämään oppaan kanssa tai itsekseen, yksin tai ryhmässä. Taloihin pääsee sisälle museon aukioloaikana ja niissä on autenttisia esineitä ja sisustusta. Alue toimii tapaamispaikkana ja tiedonlähteenä kaikille historiasta, kansainvälisestä elämästä tai omien juuriensa löytämisestä kiinnostuneille. Nähtävyys on silta myös tämän ajan siirtolaisuuteen.
Siirtolaisuusmuseolla on sekä pysyviä että vaihtuvia näyttelyitä, joista uusin kertoo Ruotsiin suuntautuneesta muuttoliikkeestä. Museolla järjestetään myös seminaareja, konsertteja sekä muita tapahtumia. Tervetuloa tutkimaan!
Yhteystiedot
info@siirtolaisuusmuseo.fi
puh. 040 3556 055
www.siirtolaisuusmuseo.fi










